Samanarvoinen elämäni -hankkeeseen kuului vuosina 2023 ja 2024 työpajoja ammatillisissa oppilaitoksissa. Niissä opiskelijat katselivat GMB Akashin ottamia valokuvia ja keskustelivat eriarvoisuudesta. Työpajat piti väitöskirjatutkija Riikka Suhonen, joka kertoo havaintojaan työpajoista sekä niihin liittyneistä tutkimushaastatteluista.
Yhteistyöllä arvokasta tietoa tutkimukseen ja järjestön työhön
Laitoin syyskuussa 2022 viestin globaalikasvatusta tekevien kansalaisjärjestöjen sähköpostilistalle: etsin järjestöä, joka olisi kiinnostunut tekemään oman globaalikasvatushankkeensa aikana tutkimuksellista yhteistyötä toisen asteen ammatillisissa oppilaitoksissa. Ehdotukseni liittyi väitöskirjaan, jota teen Helsingin yliopistossa globaalien aiheiden käsittelystä ammatillisessa koulutuksessa. Koska olen itse ollut aiemmin paljon eri järjestöjen toiminnassa mukana vapaaehtoisena, halusin myös tutkimuksessani tuoda itselleni keskeistä järjestönäkökulmaa mukaan ja tuottaa väitöskirjan aineiston lisäksi mahdollisesti tärkeää tietoa myös järjestöille oman toiminnan kehittämiseen.
Muutaman päivän päästä sain viestiini vastauksen Laura Koskelaiselta. Hän kertoi, että Suomen Caritaksella on meneillään eriarvoisuuteen keskittyvä hanke, jossa yhdistyy bangladeshilaisen kuvaajan valokuvat sekä niihin liittyvä pohdintamateriaali. Liitimme hankkeen jatkohakemukseen Ulkoministeriölle mukaan tutkimusyhteistyön ja työpajat ammatillisten oppilaitosten opiskelijoille, ja myönteisen päätöksen jälkeen yhteistyömme käynnistyi toden teolla syksyllä 2023.
Mitä työpajoissa tapahtui?
Järjestin hankkeen aikana yhteensä kuusi 90 minuuttia kestänyttä työpajaa kolmessa ammatillisessa oppilaitoksessa pääkaupunkiseudulla ja Itä-Suomessa. Työpajoihin osallistui yhteensä 84 opiskelijaa, joista 67 miestä ja 17 naista. Iältään osallistujat olivat 16–41 -vuotiaita, mutta suurin osa oli 17-18 -vuotiaita. Osallistujista 72 ilmoitti äidinkielekseen suomen, ja 12 jonkin muun kielen kuin suomen tai ruotsin. Tavoittelin työpajoihin etenkin tekniikan sekä terveyden ja hyvinvoinnin opiskelijoita, mutta mukana oli myös muun muassa tieto- ja viestintätekniikan sekä artesaanialojen opiskelijoita.
Rakensin työpajat osittain Samanarvoinen elämäni -hankkeessa tehdyille pohdintatehtäville, mutta muokkasin ja täydensin niitä varsin tyypillisillä globaalikasvatuksessa käytettävillä toiminnallisilla menetelmillä, kuten mielipidejanalla ja aktiivisen kuuntelun pariharjoituksella. Kävin työpajan alussa läpi eriarvoisuuden ja yhdenvertaisuuden käsitteitä ja eri muotoja. Linkitin aiheen erityisesti eriarvoisuuden vähentämistä käsittelevään YK:n kestävän kehityksen tavoitteeseen numero 10.
Pääpaino oli GMB Akashin valokuvissa ja niihin liittyvissä tarinoissa, jotka olin asetellut laminoituina A3-kokoisina julisteina ympäri luokkahuonetta. Opiskelijat sekä opettaja saivat tutustua rauhassa kuviin ja tarinoihin, valita niistä itselleen mieluisimman, ja sitten vastata kuvien ja tarinoiden pohjalta itsekseen kysymyksiin. Osallistujat esittelivät kuvien henkilöt ja heidän tarinansa toisilleen.
Valokuvaharjoituksen jälkeen kävimme vielä läpi perustietoa Bangladeshista lyhyiden tilastofaktojen avulla ja muun muassa siirtolaisuutta, ilmastonmuutosta ja tekstiiliteollisuutta käsittelevien valokuvien kautta. Työpaja päättyi pohdintaan siitä, miten eriarvoisuutta voisi paikallisesti ja globaalisti vähentää.
Eriarvoisuus ja kuvat pysäyttivät
Työpajan aikana kerroin opiskelijoille tutkimuksestani ja pyysin vapaaehtoisia osallistumaan tutkimushaastatteluihin pientä kahvilalahjakorttia vastaan. Tutkimushaastatteluihin osallistui näiden työpajojen jälkeen yhteensä 20 opiskelijaa, jotka olivat iältään 17-35 -vuotiaita. Suurin osa haastateltavista opiskeli Itä-Suomessa, ja heistä kolme oli syntynyt ulkomailla. Haastattelussa kysyin ylipäänsä erilaisten yhteiskunnallisten ja globaalien kysymysten käsittelystä ammatillisessa koulutuksessa sekä opiskelijoiden kokemuksista ja toiveista näiden aiheiden suhteen. Tämän lisäksi kysyin opiskelijoilta työpajan kulusta, siellä opitusta, sekä ylipäänsä kokemuksista ja ajatuksista tällaisista ulkopuolisista vierailijoista.
Anni: Itelle varmasti jäi mieleen se mitä meille näytettiin niitä kuvia. Niin se tarina mikä miulla oli, niin se jäi mulle mieleen niistä kahesta pojasta, niistä jotka.
Riikka: Ne parhaat ystävykset olikse?
Anni: Juu, just se. Kiva semmonen koskettava tarina. Niinku. Ja toinen on se mitä siitä jäi oli kiva tommoinen niinku erityinen, erilainen tunti, ettei aina vaan ton koneen vieressä tolleen, edessä anteeks. Että…saa niinku erilaisia tämmöisiä oppimis niinku…vaihtoehtoja tämmöisiä vähän vaihtelua, niin mun mielestä tosi kivaa ja ite ainakin tykkään oppia kun mä kuuntelen ja on jotain vaikka visuaalista, esimerkiks just ne kuvat, että mä näytän, mä kerron, mä opin siinä samalla. Ja että muut kertoo, että ei ole aina vaan et mä luen vaan jostain.
Elina: Mm, se on totta.
Yllä oleva ote yhdestä parihaastattelusta Itä-Suomessa toistui lähes kaikissa työpajan jälkeen tehdyissä haastatteluissa. Kuvat ja niihin liittyvät tarinat olivat jääneet parhaiten opiskelijoiden mieleen. Erityisesti tarinoissa yllätti globaali eriarvoisuus ja marginalisoidussa asemassa elävien ihmisten todellisuus Bangladeshissa. Näin toteaa eräs 17-vuotias tekniikan alan opiskelija Itä-Suomessa:
“En kyllä ollu paljon ajatellukkaan sitä minkälaista elämä on siellä Bangladeshissa, mutta kyllähän se niinku yllätti tää minkälaista niinku oikeasti on.”
Vierailijat järjestökentältä tai tutkimuksen maailmasta olivat harvinaisuus etenkin pienemmillä paikkakunnilla. Opiskelijat pitivät tällaista järjestöjen toteuttamaa globaalikasvatustyötä oppilaitoksissa tärkeänä, koska vierailijat tuovat vaihtelua ja erilaisia näkökulmia oppimiseen.
Työpajoissa pyrin asettelemaan tilan ja ajan mahdollisuuksien mukaan tuolit puoliympyrään, jotta kaikki osallistujat näkisivät toisensa. Useampi osallistuja kiitteli juuri tätä tuolien fyysistä asetelmaa:
“Se oli kiva silleen, että istuttiin ringissä.”
”…kun siinä oli penkit tälleen, niin se saatto siinä verkostoitumisessa vähän auttaa, että siinä niinku saatiin jopa jottain puhuttuakin”
Aina yhteinen keskustelu ei kuitenkaan lähtenyt niin sujuvasti käyntiin. Ryhmien opettajat auttoivat kysymyksillään, kommenteillaan ja selkokielisyyttä edistävillä tarkennuksillaan keskustelua eteenpäin. Valtava kiitos siis myös vastaanottaville oppilaitoksille ja opettajille tuesta! Lisäksi haluan tietenkin kiittää Suomen Caritasta onnistuneesta yhteistyöstä – sekä opiskelijoita, jotka halusivat osallistua tutkimushaastatteluihin työpajojen jälkeen.
Tutkimuksen seuraavat askeleet
Tällä hetkellä analysoin tekemiäni tutkimushaastatteluita tarkemmin. Varsinaiset tutkimusartikkelit ja muut tieteelliset tekstit työpajojen annista ilmestyvät toivottavasti vuoden 2025 aikana kansainvälisissä tiedelehdissä. Haastattelut ovat osa väitöskirjaani, jonka tulisi valmistua vuoden 2026 aikana.
Jos tutkimukseni jäi kiinnostamaan, niin seuraa minua sosiaalisessa mediassa (LinkedIn, Bluesky) tai laita sähköpostia (riikka.suhonen@helsinki.fi)! Vastaan mielelläni lisäkysymyksiin.
kirjoittaja:
Riikka Suhonen, väitöskirjatutkija
Koulun, kasvatuksen, yhteiskunnan ja kulttuurin tohtoriohjelma
Kasvatustieteellinen tiedekunta
Helsingin yliopisto
Comments